
Meille on siis myyty oma identiteettimme. Se mitä me suomalaiset olemme. Se on myyty tarinoilla. Suo, kuokka ja Jussi. Sisu. Erilaiset sankaritarinat. Mihin on sitten kadonnut tarinankerronnan taito? Taito, jota pitäisi opettaa sieltä alakoulusta alkaen ja kehittää koko ajan. Olen itse ollut 2003 tilanteessa, jossa sain hyvän läpileikkauksen eri kansallisuuksien tarinankerrontaan. Olin silloin Nokian kutsumana kertomassa Dubaissa MMS-palveluiden rakentamisesta pienen ohjelmistotalon vinkkelistä.
Näin jälkikäteen suorastaan hävettää. Näin samana päivänä hollantilaisen kaverin puheen, jonka hän piti varsin asiallisesti ja ehkä vähän jäyhästi mutta hyvin. Sitten oli jenkkikoulut käynyt britti, joka juoksi pitkin salia ja tuli todellä lähelle kuulijoita ja kertoi tarinaa. Tarinaa, johon integroitui hyvin kaikki kysymykset mitä salista irti saatiin. Ja sitten minä joka tärisevin käsin ja vapisevalla epävarmalla äänellä kertoi teknisiä asioita, faktaa ja esitti graafeja. Miksei kukaan kertonut aiemmin että kerros poika tarina. Tarina miten te olette tehneet asiat, missä mörköjä tuli vastaan ja millaisilla sankariteoilla te ne peittositte. Sekä tietysti se prinsessa ja puoli valtakuntaa. Tuliko sitä?
Nyt meillä on kuitenkin hyvä alku. Bruce Oreck opettaa Aalto-yliopistossa tarinankerrontaa, Miten saisimme Brucen opettamaan sitä opettajillekin? Miten saisimme tarinankerronnan kouluun?
Olipa kerran...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti