Dull, dirty & dangerous

Viime viikkoina on keskustelty työajan pidentämisestä niin viikko kuin koko työuran tasolla. Onko työajan
pidentäminen kuitenkaan automaatti, joka ratkaisee kaikki kansantalouden kestävyysvajeeseen kohdistuvat ongelmat? Aikaisemmin se olisi automaattisesti tarkoittanut että tavaroita valmistuisi enemmän ja jos tehdyt tavarat menisivät vielä kaupaksi maailmalla, niin kansantalouden laariin sataisi jaettavaa hyvinvointia.

Kehitys on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan. Valtiovalta on satsannut armottomasti että mahdollisimman monelle saadaan korkeakoulututkinto. Yhdessä muun kehityksen kanssa se on johtanut siihen että dull, dirty&dangerous eli tylsät, likaiset ja vaaralliset työt kiinnostavat entistä harvempia.

Koulutus itsessään jo luo oman harhansa. Koulutuksen mukainen työ. Minä en ole tehnyt päivääkään koulutustani vastaavaa työtä mutta sen sijaan olen kouluttautunut työn vaatimusten mukaan.

Ei mulle koulussa opetettu että tämmöistäkin tarvitaan...

Tietotekniikka, automaatio ja globalisaatio ovat muuttaneet suomalaista teollisuutta. Kokoonpanotyötä ja ruuvinvääntöä on entistä vähemmän mutta mikä on jäänyt? Johtaminen ja linjatuotannon kulttuuri. Kaatuiko Nokian matkapuhelintenkin menestys siihen kun insinöörit lopettivat huikeiden juttujen, asioiden joilla oli heille merkitystä tekemisen ja tilalle tuli porkkana ja keppi-järjestelmä? 

Katsokaa vaikka Dan Pinkin puhe Tedistä ja miettikää kuinka paljon omassa toiminnassanne olisi tilaa autonomialle, mahdollisuudelle itse päättää tekemisestään. Omien taitojen kehittämiselle, intohimolle kehittyä paremmaksi ja paremmaksi jossakin, jolla on merkitystä ja ennenkaikkea merkitys. Merkitys sille että olet tekemässä jotakin itseäsi suurempaa, parempaa maailmaa.

Miten sinä teet maailmasta paremman?

Löisitkö sinä 500 kertaa päätäsi kiveen?

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla oli pettyneen työnhakijan purkaus. Yli 500 työhakemusta ei ollut johtanut käytännöllisesti katsoen mihinkään. Jos suomalaista sananlaskua mukaillen pitäisi päästä läpi harmaan kiven ja aloittaisit lyömällä päätäsi kiveen, niin montako yritystä tekisit? Yhden? Kolme? Kymmenen? Uskoisin, että kovakalloisinkin luopuisi leikistä kymmenen tai viimeistään kahdenkymmenen jälkeen. Ei toimi, täytyy keksiä jotain muuta. Tässä kohtaa kannattaa myös muistaa se ettei "olen yrittänyt parhaani" ole sama kuin "olen tehnyt kaiken, mihin minulla on mahdollisuudet".

Ja koska samalla viikolla oli toinenkin samansuuntainen kirjoitus, niin mietitäänpä hiukan taustaa. Koulujärjestelmä on syntynyt teollistuvan yhteiskunnan tarpeista reilun toistasataa vuotta sitten. Tehtaat tarvitsivat ihmisiä, jotka tekivät juuri niinkuin sanottiin, eivätkä esittäneet turhia kysymyksiä. Sieltä syntyi malli länsimaiseen onneen. Käy koulusi hyvin, hanki hyvä (akateeminen) tutkinto ja saat hyvän työpaikan ja kasvata sitten lapsesi samaan kaavaan. Maailma on kuitenkin muuttunut. Valtion tavoite saada entistä useammalle korkeakoulututkinto on johtanut tutkintojen inflaatioon. Kun aiemmin haettiin merkonomia tai reipasta nuorta miestä, niin nyt haetaan tohtoria tai reipasta nuorta miestä.

Mitä sitten pettyneen työnhakijan pitäisi tehdä, kun otsa on valmiiksi ruvella? Ensimmäisenä pitäisi miettiä mitä haluaa tehdä ja missä on hyvä tai ainakin mikä kiinnostaa? Kyllä, unohda ne maisterin paperit ja mieti mitä oikeasti kiinnostaa. Koko ajan syntyy uusia työpaikkoja, joihin vanha koulutusjärjestelmä ei vastaa. Missä koulutetaan Chief Listening Officereita, Twitter-analyytikkoja tai datan louhijoita?

Älä toista samoja virheitä. Jos se sama vakiomuotoinen CV ja hakemus eivät ole tuottaneet tulosta, niin mieti uusia keinoja. Tunnetko jonkun joka tunteen jonkun? Älä siis kysy kavereilta vaan kavereiden kavereilta. Mieti sukulaiset, naapurit ja vanhat koulukaverit. Miten voit erottautua? Eräs työnhakija teetti XL-kokoisia t-paitoja tekstillä: "Kokeile minua, sovin taatusti!" Mene käymään paikoissa, jotka kiinnostavat. Tuppaa puoliväkisin sisään. Luota sattumaan. Avaa siis suusi ja sano tuntemattomillekin hakevasi hommia.

Insanity is repeating the same mistakes and expecting different results.

Yrittäjä on optimisti

Istuin 2000-luvun alussa Finnairin koneessa matkalla Oulusta Helsinkiin. Normaalisti siihen aikaan kone oli täynnä Keilaniemeen pyrkiviä Nokialaisia mutta minulle sattui viereeni hiukan erilainen herrasmies. Hetken jutustelun jälkeen paljastui että vierustoveri oli konkurssi- ja yrityssaneerauksiin erikoistunut lakimies. Tietenkin paljastin olevani yrittäjä, joka johti vastapuolen esittämään kysymyksen konkursseista ja niiden syistä. Arvailin tietenkin kaikenlaista mutta lakimiehen vastaus oli yksinkertainen. Yrittäjä on optimisti. Moni yritys olisi pelastettavissa ellei yrittäjä olisi optimisti ja kertoisi itselleen jotakin seuraavista suloisista valheista:

1. Ensi kuussa myyntiä on enemmän.

• Onko? Onko tehty mitään muutoksia myyntiin ja markkinointiin? Onko kate kohdallaan?

2. Seuraava iso asiakas pelastaa kaiken.

• Miten? Menestys pelastuu yleensä systemaattiseen kehittämiseen. Kuinka yksi asiakas voisi pelastaa sen kaiken?

3. Suurilla riskeillä saadaan suuret rahat, ei se pelaa joka pelkää.

• Menestys tulee yleensä pienin askelin. Välillä tehdään virheitä, joista opitaan mutta ei tehdä niin suuria että koko yritys kaatuu yhteen virhearvioon.

4. Kilpailijat ovat hitaita.

• Aina on joku joka kehittää paremman tuotteen tai palvelun tai ymmärtää asiakasta paremmin. Tiedäthän sinä miksi olet markkinoilla ja mikä sinun kilpailuetusi siellä on?

5. Talouden seurantaan riittää että muistaa viedä kuitit kirjanpitäjälle.

• Tiedätkö sinä mihin rahasi menevät tai edes sen mistä ne tulevat? Onko kausivaihteluita ja mistä ne johtuvat? Pystytkö ennustamaan kassavirtasi ja reagoimaan jos se ei toteudukaan?

Siinä muutamia valheita, joita yrittäjät kertovat itselleen. Lakimiehen yksinkertaiset ohjeet olivat: "Uskalla tunnustaa, jos et tiedä jotakin. Pyydä apua." Hämmästyt kuinka mielellään ihmiset auttavat.

Tiedätkö mikä on optimistin ja pessimistin ero? Pessimisti sanoo että asiat eivät voisi olla huonommin. Optimista sanoo, että kyllä voisivat.

Onko sinusta hauska oppia?

Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Näin kerrotaan Opetushallituksen nettisivuilla. Sen mitä opetetaan taas kertoo Perusopetuslaki. Samassa laissa on määritelty myös oikeuksia kuten oikeus saada opetusta. Sinne on määritelty myös velvollisuuksia, kuten osallistuminen opetukseen ja tehtävien suorittaminen tunnollisesti asiallisesti käyttäytyen. Hassua että samassa pykälässä paljon enemmän huomiota saa oppilaan velvollisuus korvata vahinkoja.

Oppivelvollisuuden täytyy kuitenkin olla hyvä, koska se on laissa määritetty ja mehän ollaan maailman parhaita PISA-tutkimuksessa. Vai olemmeko juuttuneet tuijottamaan peruutuspeiliä? Se mikä oli maailman paras koululaitos kymmenen tai kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta sitten, on jäämässä kelkasta.

Yle uutisoi 13.8.2014 Maarit Korhosesta, joka on kirjoittanut Herää, koulu! -pamfletin. Osaatko sinä kuvitella koululuokkaa ilman pulpetteja? Noita saatanan keksintöjä, joista en itse ainakaan kouluaikana löytänyt sopivaa asentoa. Maaritin oppilaat ovat kantaneet pulpetit ulos - riemuissaan. Mutta, mutta, miten siellä sitten opitaan ja mitähän laki sanoo ja opetushallitus? Opetushallitus ei välitä hittojakaan!

– Soitin Opetushallitukseen ja kysyin, miten laillista tämä on. Sieltä sanottiin, että Opetushallitus ei vaadi pulpetteja, ei kirjoja, ei kokeita, että ihan vapaasti siitä vaan, Korhonen muistelee.

Miksi? 

Koska: "Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja." 

Olisiko aika joka koulussa kantaa pulpetit ulos ja miettiä miten saamme opetettua opiskelijoille oppimisen intohimoa ja intohimoa oppimiseen?

Onko sinulla varma työpaikka?

Viime päivien uutiset saivat muistamaan tuttuni tarinan 90-luvulta. Hän oli perustanut silloin ensimmäisen yrityksensä ja pyörittänyt sitä jo jonkin aikaa laman jälkimainingeissa. Homma tuntui sujuvan ja hän rupesi miettimään asunnon ostamista ja sopi sitten pankkiin aikaa. Pankkivirkailijan ensimmäinen kysymys oli:"Onko sinulla varma työpaikka?" Tuttuni katsoi hetekn virkailijaa silmiin ja kysyi:"Onko sinulla?" Tarina ei kerro kuinka lainan kävi. Pankkien tarina kyllä tiedetään. Konttoriverkosto kutistui 60 prosentilla ja väkeä pistettiin pihalle 24 000 henkeä vajaassa kymmenessä vuodessa eli 2000-luvun lähestyessä. Pistää miettimään.

Oletko sinä työssä, jossa joku kertoo sinulle tarkalleen mitä tehdä? Huolestuttaako? Olisi syytä, koska jos työ voidaan määritellä tarkasti, niin aina löytyy joku tai jokin joka on valmis tekemään sen halvemmalla. Etkö usko? Kysy vaikka Broadcomin entisiltä työntekijöiltä Oulusta (Kalevan uutinen aiheesta), jotka yllättyivät tuotannon kehittämisestä Amerikassa.

Pysyykö firmasi pystössä?

Minulle on Parantaisen Jari iskostanut muutaman asian mieleen. Yksi näistä on asiakkaan eli ostajan riskin tunne. Jari on kirjoissaan ja blogissaan antanut kasapäin vinkkejä miten poistat ostajan riskin tunteen. Useimmitenhan asiakas ei sitä myyjälle tunnusta vaan myyjä joutuu tilaan jossa asiakas ei tunnu tilaavan. Syynä on useimmiten riskin tunne.

Toisinaan asiakas uskaltaa sen kumminkin pläjäyttää myös päin naamaa. Minulle on käynyt niin muutaman kerran. Ensimmäinen kerta oli oli Tentrion alkutaipaleella. Ongelma oli itseasiassa se ettei meillä ollut vielä yritystä siinä vaiheessa ja Sakarin ABB:lta oli hankala ymmärtää tätä. Ongelma kuitenkin korjaantui kun vakuutimme Sakarille että kun on aika lähettää lasku niin silloin kyllä yritys löytyy.

Toinen kerta sattui sitten muutaman vuoden päästä kun olimme Nordea Rahoituksella hieromassa kauppoja mobiilipalveluista. Kaikki sujui varsin mukavasti kunnes vastapäätä istuva Vesikallion Markku esitti visaisen kysymyksen:" Jos tilaamme, niin mikä takaa että pysytte pystössä?". Kysymys oli varsin oikeutettu, koska 2000-luvun alussa varsin moni mobiilifirma oli vaikeuksissa ja koko touhu varmaan huipentui Riot-E:n konkurssiin. Sillä hetkellä en maitopartaisena myyntiplanttuna osannut Markulle vastata ja kauppoihin ei päästy. Nyt vastauksen kyllä osaisin antaa:"Jos tilaat, niin varmasti pysytään pystössä". Jokainen kunnon kauppa onkin auttanut pitämään firman pystössä.

Piippolan vaaria ei enää ole!

Suomalainen farmari tai leppoisammin maajussi on viime vuosina ollut paljon huomion keskipisteenä. On ollut niin maajussin morsianta, nakukalenteria kuin sikatehtaitakin. Tästä huolimatta kuluttajien mielikuvaa suomalaisesta maaseudusta on muokannut lastenlaulu. Suurimmalle osallehan maito tulee tölkistä ja liha vakuumipakattuna lihatiskistä. Maitotölkkiä vielä kuvitetaan Valion hassunhauskoilla lehmillä. Nyt tulee sitten se hurja juttu. Piippolan vaaria ei enää ole.

Maataloudessa on siirrytty tehotuotantoon*. Tätä kai ei ole muistettu kertoa kuluttajille, koska heti kun maataloudesta kirjoitetaan vaikkapa nyt sikaloiden toiminnan tehostamisesta, niin heti joku älähtää jo boikotoimaan.

Tämä kertoo tietysti myös jotain maataloudestakin. Miksi hitossa siellä ei hyödynnetä mielikuvia oikeasti tai sitten sovelleta uusia liiketoimintamalleja? Piippolan vaarin tapaan tuotetulle lihallekin varmaan olisi ottajia ja hitonmoiseen kilohintaan tai sitten pitäisi hakea uutta mallia toimia vaikka tähän tapaan: http://www.pollitasta.fi/2013/05/vuokraa-oma-lehma/

Piippolan vaarilla oli talo

Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei!

Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei!

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä,

siellä mää, täällä mää

joka puolell' mää-mää, hiiala hiiala hei!

...kanojansa...kot-kot..

...porsaitansa...röh-röh...

...lehmiänsä...muu-muu...

*Ja mikä hiton tehotuotanto? Onko aiempi tuotanto ollut tehotonta? Ja mitä se tehokkaampi tuotanto on? Supertuotantoa?