perjantai 26. elokuuta 2016

Kun logistiikka ylitti maalaisjärjen

Freeimages.com/photographer/AndyB72-30339 
Tunsinpa eilen itseni harvinaisen hölmistyneeksi. En rakasta jonottamista ja kun olen muutenkin luonteeltani lähinnä antisosiaalinen gerbiili, niin tykkään ostaa asioita verkosta. Tällä kertaa olin kuitenkin varustautunut siihen, että vierailen myymälässä noutamassa tavarat mutta nopeasti noutotiskiltä. Keräilin haluamani kikkareet ostoskoriin ja varmistin että myymälässä oli saldoa niille, ettei tarvitse moneen kertaan käydä ja bling verkkopankin kautta tilaus liikenteeseen. Tein tämän aamupäivällä pari päivää sitten kun samana iltapäivänä oli tarkoitukseni kikkareet hakea. Eipä vaan pärähdä viestiä, että kikkareet olisi kerätty. Eikä pärähdä seuraavanakaan päivänä, jolloin sitten ampaisin putiikkiin illalla vähän ennen sulkemisaikaa.

Alaleukani todennäköisesti kävi jossain polvien tienoilla, kun myyjä alkoi selittämään ettei tilaamiani tavaroita ole. Kun sitten sain änkytettyä, että verkkokaupan saldojen mukaan hyllyt pursuavat tavaraa, niin myyjä korjasikin, että kyllä myymälässä on, mutta verkkokaupan tilaukset tulevat muun logistiikan mukana keskusvarastolta eikä myymälässä olevia kikkareita voi edes varata.

Varmaan joku logistiikkaa (ja logiikkaa) tunteva pystyy selittämään, miten tämä keskusvarastolta tilaamieni kikkareiden kerääminen on paljon taloudellisempi systeemi kuin se että paikallinen myyjä kerää ne myymälän hyllystä odottamaan noutotiskille? Minun tapauksessani niin kävi joka tapauksessa, koska oli nopeampaa, että sen teki myyjä joka tuntee hyllypaikat kuin meikäläinen haahuilemassa ja miettimässä mistä mikin löytyy.

Tässähän ei ole mitään ongelmaa, jos haluaa odotella, että tavara tulee sieltä keskusvarastolta mutta miten toimitus Suomessa olevalta keskusvarastolta kestää pidempään kuin osien toimitus harrasteautoon Briteistä suoraan kotiovelle*?


*Ne ovat olleet Kuljetusliike Kovalaisen tuomia. Pitääkö kuljetusliikkeellä olla formulakuskin sukunimi, että tavara liikkuu nopeasti?




3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Verkkokauppa.com... Kävin taannoin etsimässä nimikettä, joka piti olla myymälän hyllyssä, käytin ehkä 15 min todetakseni, että en löydä. Palvelutiskille oli noin 30 ihmisen numerolappujono, joten jätin sitten ostamatta ja istuin kotona tietokoneelle. Kuriiri toi ne sitten kotiin parin päivän päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Heh. Esimerkin mukainen toiminta tulee lisääntymään, koska
- Suomen on digitalisoiduttava kilpailukyvyn parantamiseksi
- Ihmistyö on liian kallista käytettäväksi mihinkään jarkevään
- Tulevaisuudessa työ perustuu yhä enemmän osaamiseen.
Edellä mainitut seikat eivät tue TODELLISEN palvelun kehittämistä juuri mitenkään.

Markku Kippola kirjoitti...

Kauppa meni nappiin ja kuvaa valitettavasti todellisuutta. Itse kun en saa kiksejä siellä hyllyjen välissä haahuilussa, niin verkkokauppa tai hitonmoinen palvelu on se joka saa minut ostamaan. Oli ilahduttavaa käydä taannoin farkkukaupassa jossa myyjä ovelta jo pystyi katsomaan mikä koko passaa ja palveluun kuului vielä farkkujen lyhennys tiketilleen oikeaan mittaan. Jos he pystyvät osittain digitalisoimaan palvelunsa että seuraavat farkut voisin tilata verkosta oikean mittaisina, niin saisivat minusta vielä varmemman kanta-asiakkaan.

Suomalaisten verkkokauppiaiden tai verkkokauppojen asiakaskokemusta kehittävien tulisi käyttää ulkomaisia verkkokauppoja. Jos Gary Kentucktystä soittaa minulle neljä minuuttia epäonnistuneen verkko-ostoksen jälkeen ja kysyy voisiko auttaa, niin suomalaisen verkkokauppiaan on ihan turha kysellä haluanko ostaa joskus jotain. Varsinkin kun Gary puhelun lopuksi lähettää yhteystietonsa ja pyytää aina olemaan yhteydessä jos on vain jotain joka askarruttaa. Samaa ei voi sanoa vaikkapa Verkkokauppa.comin Ville S.:stä tai Pauli I.:istä, jos laittaisin postia että pauli.i@verkkokauppa.com, niin vastaisiko kukaan?