Ei silti, voihan mörököllikin olla hyvä johtaja. Se sai miettimään millaisen johtajan johdettavana itse haluaisin olla tai miten itse haluaisin johtaa. Tunnistin seuraavat kahdeksan kohtaa. Varmasti on muitakin ominaisuuksia, joita hyvältä johtajalta vaaditaan mutta tässä minun listani:
- Luottamus. On johtajia, jotka luottavat alaisiinsa ja heidän tekemisiinsä ja sitten on johtajia, jotka mikromanageroivat kaikkea. Luottamus lisää luottamusta ja siivittää työntekijät suorituksiin, joihin he eivät ehkä olisi uskoneet edes pääsevänsä. Theodore Rooseveltin sanoin: “The best leader is the one who has sense enough to pick good men to do what he wants done, and the self-restraint to keep from meddling with them while they do it.” *lähde
- Suunta. Johtaja on laivan kapteeni mutta koko miehistön pitää tietää minne ollaan menossa ja miksi. Jos suunta ei ole selvä syntyy turhaa osa-optimointia kun osa miehistöstä haluaa pysyä paikoillaan, osa on menossa itään ja osa länteen. Johtajan tulee siis osata kertoa miksi asioita tehdään ja mihin ne liittyvät käskyttämisen sijaan.
- Virheistä oppiminen. Supercellissä "menestystä juhlitaan oluella ja epäonnistumisia samppanjalla". Pahinta mitä yrityksessä voi tapahtua on lauma jeesjees-miehiä, jotka kertovat pelkästään asioita, joita johtaja haluaa kuulla ja peittelee virheet. Veikkaan kuitenkin että sinäkin olet oppinut eniten juuri tyrimällä.
- Resurssi ja tehtävä. Monesti isoilla taloilla ihmiset muuttuvat resursseiksi ja
tehtävät niiksi, jotka on johonkin organisaation tauluun kuvattu. Tällöin unohdetaan että ihmiset eivät ole vain ykkösiä ja nollia vaan kaikilla on omat erityislahjakkuutensa, joita voidaan ruokkia ja kasvattaa kohtelemalla ihmisiä yksilöinä. - Työntekijöiltä oppiminen. Osa luottamusta on myös se että työntekijältä kysytään mielipidettä. Mitä mieltä sinä olet tästä? Voit löytää hämmästyttävää asiantuntemusta.
- Johtaminen on palvelutehtävä. Kuten Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Raimo Lovio kuvaa:"Johtaja valmentaa ja syöttää, mutta pelaajat tekevät maalit. Hyvä johtaja osaa nauttia muiden menestyksestä organisaation tavoitteiden toteuttamisessa," Hyvä johtaja varmistaa siis että työntekemisen edellytykset ovat kunnossa.
- Onko murheita? Tämä liittyy edelliseen kohtaan mutta mitä enemmän ovi on auki sinne johtajan huoneeseen ja mahdolliset työntekemisen esteet ja muut murheet saadaan hoidettua sitää tehokkaammin yritys voi toimia.
- Luottamusta ja edellisiä kohtia pitäisi seurata kiitos. Kaikki haluavat tekemisistään palautetta. Palautteen antamatta jättämisestä syntyy kuva ettei kukaan välitä, olipa kyseessä sitten siivooja tai yrityksen huippumyyntitykki.
3 kommenttia :
Hiukan omituista lisätänoin hyvään listaan sellainen asia kuin rehellisyys. Valitettavasti se ei ole itsestään selvä asia, että vaativaan tehtävään valitaan aina henkilö, jonka tapoihin ei kuulu käyttää totuutta säästeliäästi tai kertoa eri totuus riippuen siitä kenen kanssa keskustelee. Ilman tuota peruselementtiä ei ole mehdollisuutta saavuttaa sitä molemminpuolista luottamusta, jota sitoutuminen edellyttää. Nuljakkeen maine on palon helpompi hankkia kuin mitä siitä eroon pääseminen tulee vaatimaan.
Oletpa aivan oikeassa Erkki. Patologiset nuljakkeet vaan taitavat hienosti surffata yrityksestä toiseen ja se nuljakkeisuus paljastuu aina liian myöhään.
Hyvä johtaja ymmärtää, että hän on olemassa alaisia varten, eikä alaiset häntä varten.
Lähetä kommentti