tiistai 26. toukokuuta 2015

Suomalaiseen ei luoteta

Maailmalla puhuttaessa suomalaisiin yhdistetään luotettavuus ja samaa mekin hymistelemme
keskenämme täällä kun puhutaan kaupankäynnistä maailmalla. Pitkälti tuo mielikuva on tottakin. Kuulumme kärkikastiin maailman luotettavimpina pidetyistä.

Kuva: http://www.freeimages.com/profile/eastop
Ei suomalaiseen kuitenkaan luoteta. Nimittäin suomalaiseen ei luota se toinen suomalainen. Ja usein se toinen suomalainen on byrokraatti. Ajattelu lähtee siitä, että yrittää se kumminkin kusettaa. Varsinkin jos se on yrittäjä. Pahalainen. Mutta kyllä niillekin myrkyt löytyy. Tehdään järjestelmä ja järjestelmää on turha kusettaa. Niinpä Suomeen on tehty kasapäin järjestelmiä estämään tuhannen euron vahinko ja aiheutettu miljoonan euron haitta.

Viimeisimpään törmäsin kun sain postia poikieni kouluterveydehoitajalta Leenalta. Ei tipu enää puhelimemssa sairaslomalappua vaikka yrjö lentäisi tai nuorimies olisi puolitajuttomana 39 asteen kuumeessa vaan:"Sairaslomaselvitys täytyy käydä hakemassa terveyskeskuksesta sairaanhoitajan vastaanotolta ja sairaan lapsen on oltava käynnillä mukana."

En ole ainakaan paikallisesta terveyskeskuksen päivystyksestä kuullut kenenkään selvinneen alle kolmessa tunnissa ja itsekin olen ollut korvatulehduksesta kärsineen pojan kanssa useamman tunnin siellä istuskelemassa. Se se vasta on mukavaa.

No missä tässä ei sitten luoteta? Valvira kertoo:"terveydenhuollon ammattihenkilön on vakuututtava kirjaamiensa seikkojen todenperäisyydestä" - niinpä, kusettaa ne kumminkin.

Kysyin muuten Leenalta onko hän koskaan kuullut jonkun käyttäneen aiempaa käytäntöä väärin. Arvatkaa mitä Leena vastasi?

- Eipä varmasti ole, ei ainakaan minun korviini ole moista kantautunut.


Miten voisimme purkaa tätä epäluottamuksen ilmapiiriä ja ryhtyä luottamaan toisiimme?

torstai 21. toukokuuta 2015

Unelmatehdas

Tämä kirjoitus on julkaistu kolumnina 1.5.2015 Valkeakosken Sanomissa.


Kirjasniemen Unelmatehdas


Kävin taannoin ajamassa autolla Kirjasniemessä. Paikka oli minulle uusi, vaikka joitakin vuosia olen Valkeakoskella asunut. Niemi on vaikuttava. Lyhyen matkan päässä kaupungista on lähes kahdenkymmen hehtaarin tehdasalue. Hiljentyneenä tehdasalue näyttää surulliselta katsoa, vaikka paikasta huokuukin seitsemän vuosikymmentä tekemisen historia. Säteri Oy oli monelle valkeakoskelaisille unelmatehdas. Voi vain kuvitella, miten parhaimmillaan parituhatta työntekijää työllistänyt tehdas loi ympärilleen vaurautta ja hyvinvointia. Sen palkoilla maksettiin taloja, mökkejä ja opintoja.

Reilun kymmenen viimeisen vuoden aikana työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Suurissa yrityksissä väkeä on lähinnä vähennetty, mikä on näkynyt Valkeakoskellakin. Tarvitsemme siis lisää uusia yrityksiä. Niitä syntyy unelmien ja innon kautta. Tarvitsemme jotakin ruokkimaan molempia - unelmien kehittämiskeskuksen - että syntyy uusia unelmatehtaita ja Waldenin klubin ruokkimaan intoa. Yrittäjyys syntyy unelmista, innosta ja merkityksestä. Havainnosta että jonkin asian voi tehdä paremmin, helpommin, halvemmin tai jollakin muulla lisäarvoa synnyttävällä tavalla. Säterikin olisi jäänyt syntymättä, ellei vapaaherra K. A. Wredellä olisi ollut intoa ja uskoa kuitutehtaaseen.

Mikä Waldenin klubi sitten olisi? Kohtaamispaikka, hienosti sanottuna sosiaalinen hubi, jossa kohtaavat opiskelijat, yrittäjät, kolmas sektori, päättäjät, uutta suuntaa hakevat työttömät ja yrittämisestä kiinnostuneet. Waldenin klubi olisi ideahautomo, jossa tarjotaan sattumalle otollinen mahdollisuus tapahtua. Kuka tahansa voi istahtaa epätodennäköisen yhteistyökumppanin viereen ja kokeillen ideoida yhdessä jotakin uutta. Klubille on arvoisensa tilatkin olemassa: Säterin konttorirakennus tehtaan vieressä. Ehkä aulassa seisovalle flyygelillekin löytyisi unelmien kehittäjien joukosta soittaja. Ihmiset tarvitsevat unelmia, unelmat toteuttajia – ja me Valkeakoskella niitä molempia. Rakennetaanko uusi unelmatehdas?

tiistai 5. toukokuuta 2015

Ammattimies on aina ammattimies

Olen viime aikoina pohtinut ammattilaisuutta, ammatti-indentiteettiä ja sitä mikä tekee jostakin
ammattimiehen ja jostakin toisesta ei. Tässä kun tuntuu pätevän se sanonta ettei pelkkä kirves tee vielä kirvesmiestä. Tässä yhteydessä olen törmännyt myös arvoihin enkä nyt tarkoita sitä hintaa minkä ammattimies työstään veloittaa tai kirves ja mies vahingoillaan aiheuttavat, vaan sitä henkistä näkökulmaa. Siis sitä mitä eri ihmiset arvostavat ja miten he tekemisiään katsovat arvojen näkökulmasta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä että humanisti arvostaa vaikkapa oikeudenmukaisuutta, taidetta tai luonnon kaunetta ja markkinointimaakari itseohjautuvuutta, omaa ilmaisua ja luovuutta.

"Koskaan ei ole aikaa tehdä kunnolla mutta aina on aikaa korjata".

Työ on kuulunut suomalaisten arvomaailmaan vankasti. Luterilainen "Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi"-mentaliteetti on leimannut tekemistä. Jopa niin vankasti että se on osa kansallista identiteettiä.

"Ei työ miestä pahenna, ellei mies työtä".

Katselin taannoin ammattimiestä työssään. Päättelin hänen arvojensa ja asenteensa perusteella hänen olevan ammattimies ja päällimmäisenä loisti into. Hän oli innostunut siitä mitä teki. Sen sijaan yhdistävänä tekijänä näille kirves ja mies-tyypeille tuntuu olevan se ettei paljon kiinnosta. Haasteeksi tuleekin aina se että mistä löytää sen ammattimiehen, koska ammattimies on aina ammattimies. 

Ammattimies se on murtomieskin.

Sen todistaa vaikka Portsmouthin yliopiston tutkimus murtovarkaista. Ammattimurtovarkaat ovat asiantuntijoita etsiessään järjestelmällisesti arvoesineitä asunnosta. He ovat nopeita, keskittyvät vain harvoihin arvokkaisiin esineisiin ja eivät kuluta aikaansa tiloissa, joista ei yleensä löydy arvoesineitä kuten kylpyhuone*. Tutkimukseen osallistunut tohtori Claire Nee kuvasi kaksi ominaisuutta ammattilaisessa. Ammattilainen osaa tunnistaa ympäristössä asiat, jotka ovat merkityksellisiä lopputuloksen kannalta ja enemmän tai vähemmän automaattisesti käyttää taitojaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Ammattimiehellä on siis niin sanotusti silmää ja näkemystä kuinka haluttuun lopputulokseen päästään. 


*Tarinan opetus voisi olla siis se että pöytähopeat kannattaa säilyttää kylpyhuoneessa, niin ne eivät lähde niin helposti ammattilaisen matkaan, amatööri taas särkee ja sotkee koko kämpän.