keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pysyykö firmasi pystössä?

Minulle on Parantaisen Jari iskostanut muutaman asian mieleen. Yksi näistä on asiakkaan eli ostajan riskin tunne. Jari on kirjoissaan ja blogissaan antanut kasapäin vinkkejä miten poistat ostajan riskin tunteen. Useimmitenhan asiakas ei sitä myyjälle tunnusta vaan myyjä joutuu tilaan jossa asiakas ei tunnu tilaavan. Syynä on useimmiten riskin tunne.

Toisinaan asiakas uskaltaa sen kumminkin pläjäyttää myös päin naamaa. Minulle on käynyt niin muutaman kerran. Ensimmäinen kerta oli oli Tentrion alkutaipaleella. Ongelma oli itseasiassa se ettei meillä ollut vielä yritystä siinä vaiheessa ja Sakarin ABB:lta oli hankala ymmärtää tätä. Ongelma kuitenkin korjaantui kun vakuutimme Sakarille että kun on aika lähettää lasku niin silloin kyllä yritys löytyy.

Toinen kerta sattui sitten muutaman vuoden päästä kun olimme Nordea Rahoituksella hieromassa kauppoja mobiilipalveluista. Kaikki sujui varsin mukavasti kunnes vastapäätä istuva Vesikallion Markku esitti visaisen kysymyksen:" Jos tilaamme, niin mikä takaa että pysytte pystössä?". Kysymys oli varsin oikeutettu, koska 2000-luvun alussa varsin moni mobiilifirma oli vaikeuksissa ja koko touhu varmaan huipentui Riot-E:n konkurssiin. Sillä hetkellä en maitopartaisena myyntiplanttuna osannut Markulle vastata ja kauppoihin ei päästy. Nyt vastauksen kyllä osaisin antaa:"Jos tilaat, niin varmasti pysytään pystössä". Jokainen kunnon kauppa onkin auttanut pitämään firman pystössä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Piippolan vaaria ei enää ole!

Suomalainen farmari tai leppoisammin maajussi on viime vuosina ollut paljon huomion keskipisteenä. On ollut niin maajussin morsianta, nakukalenteria kuin sikatehtaitakin. Tästä huolimatta kuluttajien mielikuvaa suomalaisesta maaseudusta on muokannut lastenlaulu. Suurimmalle osallehan maito tulee tölkistä ja liha vakuumipakattuna lihatiskistä. Maitotölkkiä vielä kuvitetaan Valion hassunhauskoilla lehmillä. Nyt tulee sitten se hurja juttu. Piippolan vaaria ei enää ole.

Maataloudessa on siirrytty tehotuotantoon*. Tätä kai ei ole muistettu kertoa kuluttajille, koska heti kun maataloudesta kirjoitetaan vaikkapa nyt sikaloiden toiminnan tehostamisesta, niin heti joku älähtää jo boikotoimaan.

Tämä kertoo tietysti myös jotain maataloudestakin. Miksi hitossa siellä ei hyödynnetä mielikuvia oikeasti tai sitten sovelleta uusia liiketoimintamalleja? Piippolan vaarin tapaan tuotetulle lihallekin varmaan olisi ottajia ja hitonmoiseen kilohintaan tai sitten pitäisi hakea uutta mallia toimia vaikka tähän tapaan: http://www.pollitasta.fi/2013/05/vuokraa-oma-lehma/

Piippolan vaarilla oli talo


Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei!

Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei!

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä,

siellä mää, täällä mää

joka puolell' mää-mää, hiiala hiiala hei!


...kanojansa...kot-kot..
...porsaitansa...röh-röh...
...lehmiänsä...muu-muu...

*Ja mikä hiton tehotuotanto? Onko aiempi tuotanto ollut tehotonta? Ja mitä se tehokkaampi tuotanto on? Supertuotantoa?

torstai 1. toukokuuta 2014

En tee samaa virhettä toiste.

Virheiden tekeminen on tärkeää. Itsekin olen päättänyt että yritän oppia virheistä ja etten toistaisi virheitäni. Aika hyvin se toimii. Teen koko ajan ihan ihan uusia virheitä. Virheiden tekemistä helpottaa tietysti millaisessa ympäristössä teet niitä. Työympäristöistä toiset ovat sallivampia virheitä kohtaan kuin toiset. Virheiden vaikutus toki riippuu siitä oletko sydänkirurgi, kirjanpitäjä vai kehittäjä. Sanomani väärin ymmärtäminen on todennäköisesti pienempi virhe kuin sydänkirurgin tekemä virheellinen viilto leikkaussalissa. Silti kannustan virheiden tekemisen sallimiseen. Miksi näin?

Meihin on kouluaikana syvään istutettu virheiden tekemisen pelko. Vastaus oli joko oikein tai väärin. Ja väärin on virhe. Ei hyvä. Siitä juontaa vitsi virkamiehistä; Kun ei tee mitään, ei tee virkavirhettä. Mutta kun ei tee virheitä, ei todellakaan tee mitään tai eikä opi mitään uutta.

Seuraavan kerran kun huomaat jonkun tekevän virheen, niin kysy mitä siitä opittiin. Juhlikaa virhettä, vaikka sitten Supercellin malliin shampanjalla.